Välillä ajattelen sitä fuksia, joka vasta kaupunkiin muuttaneena käveli yliopistolle. Mietin sitä, miten rajallinen ymmärrykseni yliopistomaailmasta olikaan silloin ja miten paljon nähtävää ja koettavaa edelleenkin riittää. Tai miten se ylioppilaskunta oli aluksi vain tiski jossain, josta käytiin hakemassa tarra korttiin. Enpä olisi ajatellut, että jonain päivänä kyseisessä toimistossa tulisi itse vietettyä aika paljon aikaa.

Opiskelijayhteisöllä on ollut minulle valtava merkitys oman kasvun ja kehittymisen kannalta. Vasta Turkuun muuttaneelle, ujohkolle nuorelle opiskelijatoiminta tarjosi mahdollisuuden kiinnittymiselle ja oman yhteisön muodostumiselle. Opiskelijayhteisössä parasta on pyyteettömyys ja tietynlainen luova hulluus, jonka voimin asioita usein lähdetään toteuttamaan. Olen saanut tehdä töitä erilaisten vapaaehtoisporukoiden, pienen ainejärjestön, ison kattojärjestön kuin koko ylioppilaskunnan eteen. Olen päässyt vaikuttamaan konkreettisesti yliopiston suuntaan, järjestänyt sitsejä, soutanut Aurajoessa kumiveneellä, lobannut asian jos toisenkin puolesta, osoittanut mieltä, kaupustellut haalarimerkkejä, pitänyt lukuisia puheita ja siivonnut bileiden jälkiä.

Tietojen ja taitojen karttumisen lisäksi arvokkainta ovat olleet ihmiset. Olen saanut tutustua uskomattomiin ja ihaniin ihmisiin erilaisilta aloilta ympäri oman kaupungin ja koko Suomen. Ja miten pienestä kaikki onkaan ollut kiinni. En olisi tässä, jos en olisi kokeillut, hakenut ja myös hävinnyt. Tai jollen olisi saanut paria ratkaisevaa kannustusviestiä juuri oikealla hetkellä.

Muistellessani menneitä tulin myös kaivelleeksi vanhoja blogeja, sillä niiden kautta voi helposti hahmottaa omaa kehitystään. Törmäsin ensimmäiseen tuoreena tieteenalajärjestömme tapahtumavastaavana kirjottamaani tekstiin. Se käsitteli – ei yhtään enempää eikä vähempää kuin – korkeakoulujärjestelmää ja sen kehittämistä hyvin paatoksellisella otteella. Ihan samanlaista blogia en tänään enää kirjoittaisi, mutta oli hauskaa huomata, miten sama tunteen palo ja innostus heijastuu edelleen tähän hetkeen asti. Vähän myös nauratti. Olisinpa tuolloin todella tiennyt, mitä tuleman pitää!