(på svenska nedan)

Politiikka tuntui minulle pitkään joltain vieraalta, joka on tarkoitettu muille, minua ansiokkaammille ja vanhemmille ihmisille. Enkä ole yksin: sukupolveni luottamus yhteiskunnan tulevaisuuteen on Nuorisobarometrin mukaan heikentynyt. Katsellessani ympärilleni tunnen tuon saman ahdistuksen: meillä on yhteinen pala kurkussa.

Olemme kasvaneet kohti aikuisuutta maailmassa, jossa kriisi ja kiire tuntuvat kiihdyttävän toinen toistaan. Lama, leikkaukset, ilmastonmuutos, nuorten palkkakehityksen pysähtyminen, mielenterveyden järkkyminen, työn pirstaloituminen, hoivan ja läheisyyden puute ovat meille kaikille tuttuja ongelmia.

Yhteiskunnan kiristyvä tahti on tehnyt meistä yhä valppaampia ja kuuliaisempia. Samalla se on tehnyt epävarmuudesta taas normaalimpaa: onko täällä paikkaa minulle? Pystynkö, uskallanko, mitä jos; nämä ovat kysymyksiä, joita monet meistä tälläkin hetkellä pohtivat. Toisille se näyttäytyy itsekeskeisyytenä; meille se on ollut pakko, muutakaan vaihtoehtoa ei ole ollut.

Tulevaisuususkon rapautuminen ja kilpailukulttuuri näkyvät myös nuorten poliittisen osallistumisen vähäisyytenä: äänestysaktiivisuutemme laahaa matalalla. Samaan aikaan esimerkiksi varsinaissuomalaisten kansanedustajien keski-ikä on 50,2 vuotta, kansanedustajina he ovat olleet keskimäärin 12 vuotta.

Kiire ja esikuvien puute synnyttävät kierteen: ei ole oikein aikaa osallistua, eikä oman ikäisten näkymättömyys päätöksenteossa juuri kannusta siihen. Ehdolle asettautumiseen tai normista poikkeavan ehdokkaan valitsemiseen vaaditaan poliittista rohkeutta, eikä nuorten keskuudessa ole juuri ollut syytä luottaa yhteisiin onnistumisiin. Sellaista poliittista rohkeutta tarvitsen itsekin nyt, sillä minut on asetettu SDP:n eduskuntavaaliehdokkaaksi Varsinais-Suomesta.

Kirjoitan tätä sinulle, joka tunnistat itsessäsi saman epävarmuuden, saman ahdistuksen äänesi kuulumattomuudesta kohtaamiemme yhteiskunnallisten ongelmien edessä. Sinulle haluan sanoa, että näiden ongelmien ei tarvitse määritellä tulevaisuuttamme. Me voimme valita rakentavamme toisenlaista, toivon yhteiskuntaa, joka on empaattisempi, oikeudenmukaisempi. Jossa jokaisen ääni kuuluu.

Haluaisitko sinä lähteä mukaan yhteiselle matkalle? Yhdessä voisimme esittää myös niitä meidän sukupolvemme näköisiä ratkaisuja. Meillä on oikeus nähdä ja kuulla äänemme yhteiskunnassa. Se vaatii meiltä molemmilta lopulta vain rohkeutta luottaa itseemme.

Liity mukaan kampanjatyöryhmään: https://bit.ly/2HUhL2T

För ett mer hoppfullt samhälle

Politik kändes länge för mig som något främmande, något som är avsett för andra, för mer meriterade och äldre människor. Och jag är inte ensam: min generations förtroende för samhällets framtid har enligt Ungdomsbarometern blivit svagare. När jag ser mig omkring känner jag samma ångest: vi har en gemensam klump i halsen.

Vi har vuxit upp i en värld där kriser och brådska avlöser varandra. Lågkonjunkturen, nedskärningarna, klimatförändringen, den stagnerade löneutvecklingen för unga, problemen med mental hälsa, atomiseringen av arbetet samt bristen på omsorg och närhet är bekanta problem för oss alla.

Den ökande takten i samhället har gjort oss mer vaksamma och lyhörda. Samtidigt har det igen gjort osäkerheten vanligare: finns här en plats för mig? Kan jag, vågar jag, vad om; dessa är frågor som många av oss just nu funderar på. För andra kan det se ut som självupptagenhet; för oss har det varit ett måste, då inget annat alternativ har funnits till hands.

Den minskande tron på framtiden och konkurrenskulturen syns också på det ringa politiska deltagandet bland unga: valdeltagandet ligger på låg nivå. Samtidigt är exempelvis medelåldern hos riksdagsledamöterna i Egentliga Finland 50,2 år, och som riksdagsledamöter har de fungerat i medeltal 12 år.

Brådskan och bristen på förebilder skapar en cirkel: det finns inte riktigt tid att delta, och att personer i ens egen ålder inte syns i beslutsfattandet uppmuntrar inte heller till det. Att ställa upp som kandidat eller att välja en kandidat som avviker från normen kräver politiskt kurage, och bland unga har det egentligen inte funnits skäl att lita på att lyckas gemensamt. Sådant politiskt mod behöver jag nu själv, för jag har blivit nominerad till SDP:s kandidat i riksdagsvalet i Egentliga Finland.

Jag skriver detta till dig som i dig själv känner igen samma osäkerhet, samma ångest över att inte bli hörd inför de samhälleliga problem vi möter. Till dig vill jag säga att dessa problem inte behöver definiera vår framtid. Vi kan välja att bygga ett annorlunda, ett hoppets samhälle, som är mer empatiskt och rättvist. Där varje människa kan bli hörd.

Skulle du vilja komma med på denna gemensamma resa? Tillsammans kunde vi presentera lösningar som känns egna för vår generation. Vi har rätt att bli sedda och hörda i samhället. Det kräver av oss båda slutligen bara mod att lita på oss själva.

Kom med i kampanjgruppen: https://bit.ly/2HUhL2T